Kampanjamme Eristetty totuus purkaa myyttejä. Vuosi 2019 on totuuden jälkeisen keskustelun testi puhuttaessa eristämisestä ja rakentamisesta. Tulemme aktiivisesti oikaisemaan virheellisiä käsityksiä ja oma-aloitteisesti kertomaan mineraalivillojen vahvoista hyödyistä.
Kaikkien huulilla on tällä hetkellä ilmastonmuutos. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viime lokakuisen raportin myötä aiheelta ei ole voinut välttyä. Myös rakentamisessa ja rakentamisen sääntelyssä tullaan jatkossa tarkastelemaan ilmasto- ja ympäristövaikutuksia entistä huolellisemmin. Muun muassa ympäristöministeriössä on valmisteltu esitys rakennusten hiilijalanjäljen arvioimiseksi.
Onkin siis paikallaan tarkastella eristämistä ja mineraalivillaeristeitä ilmastovaikutusten näkökulmasta. Aluksi on todettava, että mineraalivilla on erittäin energiatehokas erinomaisen lämpöeristävyytensä johdosta. Kun rakennusten ympäristövaikutuksista syntyy ennen käyttövaihetta vain alle 10 %, on koko rakennuksen iän kestävä, energiatehokas mineraalivilla todella ilmaston valinta eristemateriaaliksi.
Mineraalivillaisten eristeiden valmistamiseen sitoutuva energia maksaa itsensä takaisin muutamassa viikossa; koko elinkaarensa aikana eristeet säästävät yli 100-kertaisesti niiden valmistukseen käytetyn energiamäärän.
Kiertotalous on ilmastopolitiikan rinnalla nouseva teema. Mitä suuremman osan käytössä olevasta materiaalista pystymme kierrättämään, sen vähemmän on tarvetta uudelle materiaalille. Sitran ja Green Building Council Finlandin yhteishanke pohtii kiertotalouden edistämistä rakentamisessa laajasti.
Mineraalivilla on myös kiertotalouden materiaali. Käytännössä kaikki tuotteissamme käytetyt materiaalit ovat kierrätettävissä. Vielä tässä kunnianhimoisessa tavoitteessa ei kuitenkaan olla, ja muutos edellyttääkin kaikilta osapuolilta toimenpiteitä. Ala haluaa sekä kannustimien että mahdollisuuksien lisäämistä. Markkinoille on hyvä jättää niille ominainen tehtävä punnita innovaatioita.
Huhtikuun eduskuntavaalienkin mahdollisesti muodostuessa ilmastovaaleiksi on tärkeää muistuttaa mineraalivillaeristeiden ilmastoystävällisyydestä. Mainospuheen sijaan annamme niiden ominaisuuksien puhua puolestaan. Suomessa on rakennettu pitkään mineraalivillaeristeitä hyödyntäen ja syystä. Kun siis seuraavan kerran kuulet tutun miettivän mahdollisimman ympäristöystävällistä eristeratkaisua, niin kehota häntä valitsemaan mineraalivilla. Se on ilmastovalinta.
Gunnar Forsman